
YLLÄSKAMMI
Viihtyisä ravintola Yllästunturin huipulla on ihastuttava taukopaikka, jossa voi nautiskella taivaallista lohikeittoa, lämmintä kaakaota ja maukkaita munkkeja.

YLLÄSKAMMIN REVONTULI-ILLALLINEN
Talvi-iltaisin ravintola Ylläskammissa taiotaan elämyksiä. Huiputa Ylläs lumikissan kyydissä, ihastu tunturin huipun illallistunnelmaan ja herkuttele runsaan buffet-pöydän antimilla!

YLLÄSKAMMIN KUKSAT
Ylläskammin seinillä roikkuu satoja kuksia. Perinne on jatkunut jo yli 20 vuotta. Lue Ylläskammin kuksien tarina alempaa.

OLEMME RAKENTANEET LISÄÄ ASIAKASPAIKKOJA
Laajennus on valmistui joulusesongille 2024, ja se on osa hanketta, jonka tavoitteena on monipuolistaa ja kansainvälistää Ylläskammin toimintaa. Hankkeemme on saanut EU-osarahoitteista kehittämisavustusta tuotekehityksen kehittämistoimenpiteisiin.
YLLÄSKAMMI
Ylläskammi on Suomen korkeimmalla sijaitseva ravintola upeiden maisemien äärellä.
Ravintola on avoinna niinä päivinä, kun gondoli- tai huippuhissi pyörii. Gondolihissillä hurautat huipulle myös ilman suksia. Kesäisin hissiin pääsee myös pyörän kanssa. Kesäreitti ja moottorikelkkareitti kulkevat aivan Ylläskammin vieressä.
Oletpa viettämässä päivää lasketellen, pyöräillen
tai maisemia ihaillen – pysähdy ja ihastu!

Revontuli-illallinen
Ylläskammin tunnelmallinen Revontuli-illallinen tarjoaa ainutlaatuisen elämyksen tunturin huipulla.
Huipulle hurautat lumikissakyydillä, ja matkalla voit metsästää revontulia taivaalta. Takkatulen loimutessa herkuttelet keittiömme loihtimilla ruoilla runsaasta buffet-pöydästä ja nautit hyvästä seurasta.
Voit varata ravintola Ylläskammiin myös yksityisen, seurueellesi räätälöidyn illallisen.

PÄIVÄMENU
Porokeitto 15,50€
Lohikeitto 15,50€
Original Burger 18€
Reindeer Burger 19,5€
Chicken Burger 18€
Veggie Burger 19€
Ranskalaiset 8,5€
Pororanskalaiset 15,50€
Kanakori 15,50€
Makkarakori 15,50€
Uuniperuna 15,50€

Perinteemme
KUKSATARINA
Kuksatarina sai alkunsa, kun huipun vieraat halusivat merkitä rakkaan paikkansa ja nauttia juomansa omasta kuksasta.
Kammin kuksasta tuli usean Ylläksen kävijän suuri toive ja arvostettu lahja. Nyt ravintola Ylläskammin ikkunoilla ja seinillä roikkuu satoja kuksia, joista jokaisella on oma tarinansa.
Ylläskammin kuksapakettiin kuuluu kolarilaisen Wood Jewelin valmistama kuksa ja kuksapaikka kaiverruksella. Kuksan paikka on Ylläskammissa ja aina vieraillessasi voit nauttia omasta kuksastasi veloituksetta kahvin, teen, kaakaon tai kuuman mehun.

Palvelumme
Tervetuloa pyöräilijä!
Ylläskammi kuuluu Bikelandin Tervetuloa pyöräilijä -verkostoon. Meillä saat ladattua niin pyörän, puhelimen kuin pyöräilijänkin. Pyöräily-ystävällisiä palveluitamme ovat mm. latauspisteet, yleisimmät pyörän laturit, jalkapumppu ja vesipullon täyttömahdollisuus.